Sivut

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Pitkästä aikaa ystävät

Ehtoota. I'm back. Heti alkuun anteeksi hurrrrrrrrrrjan pitkä väli päivitykselle. Lupaan aktivoitua myös täällä. Siihen tarvitsen kuitenkin vähön teidän apua. Oon nimittäin vähän semmosessa risteyksessä etten tiedä mitä teen. Siitä lisää tekstin lopussa ja toivon että kerrotte oman mielipiteenne 😊.

Viime kuukaudet on menty enemmän ja vähemmän samassa kaavassa. Mulla lisääntyi työt, aloitin eräässä koulutuksessa ja treenit lisääntyivät joten mikäli olen halunnut viettää jonkinnäköistä perhe-elämää oon joutunut karsimaan aika paljon sitten ns ylimääräistä pois ja blogi sillä hetkellä kuului siihen kategoriaan. Aikaa ei vaan ole ollut vaikka aiheita ehkä oiskin.

Mitäs kroppa ja paino sitten? Samoissa mennään. Edelleen 90kg on lasissa ja oon nyt jälleen tiukemmalla linjalla ja SILTI jumittanut jo iät ja ajat. Tästä pääsenkin kysymykseeni: kiinnostaako teitä lukijoina lukea blogiani vaikka en aina painoa päivittele. Mikäli kertoilisin niitä näitä, esim ihan mun normipäivän päivityksiä, ruokia, treenijuttuja ja kouluasioita niin lukisitko? Silloin tällöin toki laihisjutuilla maustettuna. On vaan hankala kertoa kun laihtuu, jos paino ei liiku 🤣.

Sen paljastuksen voin tehdä että plastiikkakirurgin vastaanotto odottaa heinäkuun puolessa välissä ja voin siitäkin kirjoitella miten toi edistyy, mikäli aihe kiinnostaa. Muistakaahan laittaa insta seuraukseen hannamv85 siellä nimittäin olen ollut hyvinkin aktiivinen 😁👌.

Jättäkäähän kommenttia ja mielipiteitä niin tiedän mitä blogin suhteen teen.

14 kommenttia:

  1. Kiinnostaa ehdottomasti myös "tavallisen elämän postaukset! -Elise

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää 😊. Arjesta on helppo saada jotain lätinää aikaiseksi 😃

      Poista
  2. Mua kiinnostaa ainakin ihan ne arjen haasteet ja miten onnistut sulauttamaan treenit arkeen ja miten ruokailut onnistuu kun on sata rautaa tulessa :) Paino on vaan numeroita ja enemmän tää on mulle treeniblogi kuin laihdutusblogi :)

    Itellä on liikuntamotivaatio vähän hukassa, kun ei ole mitään järjestettyä tai treenikaveria niin on liian helppo käydä vaan vähän seniori koiran kanssa käppäilemässä ja kunnon hikiliikunta jää. Toisaalta kävelykin on ravintoa mielelle ja kroppakin toki tykkää kun vähän edes liikkuu, mut pää meinaa ajatella että ei tee mitään kun vaan kävelee :D T: Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävely on just hyvää liikuntaa, toki rankempaakin välillä on hyvä koklailla 😉.

      On tossa aika paletti pyöritettävänä tässä vaiheessa, mutta joo idea hyvä. Eli kirjottelen myös miten ja missä välissä syön yms 😎. Treenistä tulee kyllä asiaa jatkossakin.

      Poista
  3. Itelläki kiinnostaa kyllä ihan arjen askareet ja että mitä sulle kuuluu ja mitä päässä liikkuu. Itellä on elämässä myös semmoinen risteyskohta ja kaikki on muuttunut viimeisen kahden kuukauden aikana. Vuosien aikana kun elin parisuhteessa kiloja tuli ihan huomaamattakin lisää ja olo ja itsetunto huononi. Kaikki kiinnostus liikuntaa meni ja osakseen tämä on syynä siihen että ero tuli 6 vuoden jälkeen. Nyt saa opetella kaikki alusta ja liikunta sekä terveellinen elämä kuulu nyt siihen ja näin olen päättänyt. Itelläkin tulee varmasti vaikeuksia eteen koska pudotettavaa on about 30 kiloa joten on mukava lukea toisen ihmisen ajatuksia ja pohdintoja ja mahdollisesti löytää vastauksia. Innolla odotan uusia kirjotuksia :) -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks ja toivon mukaan vähitellen keho tottuu ja ne liikunnalliset taidot tulee takaisin. Ota askel kerrallaan 😍. 30kg on iso urakka mutta ei todellakaan mahdoton jos tekee muutoksia pikkuhiljaa 🙂

      Poista
  4. Todellaki pitää päivittää kaikki! :D ja ehdottomasti toi plastiikkakirurgia koska myös mulla olis sit joskus toiveena operaatio mutta koska rahaa niin varmaan sitten kun on jo haudassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on konsultaatio tosiaan 13.7 ni katotaan mitä ilmenee 😎.

      Poista
  5. Kyllä kiinnostaa!!!

    VastaaPoista
  6. Todellakin KAIKKI kiinnostaa! <3 Sikana kiinnostaa mys tietää mitä meinaat plastikkakirurgilla teetättää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä lisää kyllä varmasti kirjoitan ihan sit erikseenkin mutta siis rinnat käyn korjaamassa 😊

      Poista
  7. Kaikki postaukset kiinnostaa :)
    Kiva lukea arjesta ja välillä treenaamisesta.
    -Ansku-

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.