Sivut

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Ruokavalio osa 3.

Kolmas osa ois käsillä ja nyt olis tarkoitus kertoa mun vegepäivästä teille. Vähän aatteita sen takana sekä miten olen koostanut päivääni niin että se sopisi myös crossfit-lajia ajatellen. Oikeastihan yhdellä päivällä viikossa ei kauheeta lihasdamagea saa aikaiseksi vaikka tekis mitä mutta vegepäivinä mulla jää prodet auttamatta paljon alemmas kuin yleensä. Rasvaa tulee tosi paljon taas enemmän (oikeastaan kaikki hyviä rasvoja joten sekään ei haittaa) ja hiilareita myös. Kuidut on se mikä tökkii. Niitä meinaan kertyy tooodella paljon ja mun pakki meinaa vähän olla ihmeissään.Isoin syy kuitenkin vielä on yksinkertaisesta raha-> kasvissyönti on kallista. Ikävä kyllä. Näin perheenäitinä jos kaikki meijän perheessä söis esim vegaanisti olis kauppalaskut oikeasti aika paljon isompia, tää on tosi sääli. Varsinkin kun mä olen vielä niin noviisi tekemään noita ruokia enkä osaa käyttää kaikki soijarouhejuttuja enkä edes papuja, mutta hei, pikkuhiljaa. Kuitenkaan mikään noista huonoista puolista ei ole syy olla kerran viikossa päivää pitämättä sillä tarkoitus on muutenkin siirtyä jossain vaiheessa vähän useampaankin kuin yhteen päivään viikossa.

Lähinnä haluisin päästä tilanteeseen jossa en käyttäisi ns punaista lihaa ollenkaan eli possua tai nautaa tms, lähinnä noita mitä siis kasvatetaan ja meijän oma maapallo kärsii siitä.Viljelty kala ja oikeastaan kala yleensä ei myöskään ole mun ruokavaliossa muutenkaan isossa osassa joten siitä en ole vielä muodostanut mielipidettä. Jos joku lukija on vegaani niin olisi kiva kuulla vähän lisää kalan viljelyn vaikutuksista merien ekologiaan... Iskän metsästämä riistaliha on vielä harkinnan alla sillä musta se on vaan tosi luonnollinen keino hankkia ruokaa. Kana on vielä niin iso osa mun ruokavaliota että yks askel kerrallaan nyt taas alkuun. Ei kaikkea kertarysäyksellä sillä se ei vaan mitenkään päin tule mulla onnistumaan.

Mites mä sitten oikeasti syön näinä päivinä? Aamiainenhan on ihan simppeli muunnos.

Aamiainen:
50g kaurahiutale
70g soijajugurtti / 1prk alpron go on soija'rahkaa'
100g mustikka
8g kylmäpuristettu voin makuinen rypsiöljy

Aamupala oli ihan selkee ja se ei vaadi minkäännäköistä ponnistelua tai lisää kauppalistaan muuten kuin tuon kasvirahkan myötä. Oon päätynyt noihin alpron rahkoihin sillä ne on suht halpoja sekä niissä on parhain makrokoostumus.

Lounaalla oon koittanut nyt alkuun päästä helpolla. Oon saanu pari hyvää reseptiä kavereilta joita kokeilen tässä lähiaikoina, mutta vielä oon mennyt hyvinkin pitkälti nyhtökaura tuotteilla. Eli tää ei oo mikään mainostus, mutta jos vegepäiviä haluu kokeilla niin noi gold green nyhtistuotteet on kyllä olleet hyvänmakusia, ja helppoja. Ton nyhtiksen koostumus esim tomaattimurskan kanssa muistuttaa hyvinkin pitkälti tonnikalaa.

Lounas:
70g nordic oatballs meze (noin 10kpl pullia)
250g peruna
20g oliiviöljy
150g puutarhurin kasvis
 



Välipalana vedän aina smoothien (ihme smoothiemuija :D). Syystä että helppous. Mun mottoja aitaa nykyään olla se että ruuan pitää olla helposti tehtävissä ja saatavilla. Kaikki piperrys on superturhaa sillä isoimmat ongelmat tulee nälkäisenä kun ruoka ei olekkaan helposti saatavilla. Siinä isoin syy myös normipäivien ruokapreppaamiselle. Mä en mitenkään kauheasti nauti nimittäin ruuanlaitosta ja on kiva päästä helpolla :D.

Välipala:
400g soijajugurtti
100g mustikka
70g pinaatti
mehukeittoa niin että tulee juotavaa

Päivällisellä syön usein samaa 'lihaa' mitä lounaalla. Pakettikoon takia. En osta kaappiin monia vaihtoehtoja ettei mikään mene huonoksi. Yksi päivä tein nyhtiskastiketta tomaattimurskalla ja makaronilla ja täytyy sanoa että se kyllä tosiaan toimi.

Päivällinen:
75g pulled oats mexico
40g makaroni
10g oliiviöljy
150g puutarhurin kasvis


Iltapala on lähes aina paahtoleipää paljaana sekä alpron go on rahka. En oo ostanut mitään kasvislevitteitä kotiin vielä sillä enpä niitä ainakaan rasvan saantiin tarvitte.
Kahvissa käytän kauramaitoa joista ehdottomasti parhaimman makuinen ja koostumukseltaan maitomaisin on kaslinkin kauramaito!. Oatlyt on olleet nou nou. En tykänny.


Kasvisruoka on siis ollut oikeastaan kivaa vaihtelua normiin. Pienellä aatteellisuudella sen takana 😊.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista.