Sivut

tiistai 16. tammikuuta 2018

Miksi repsahdat?

Semmoinen vaihe nyt tässä menossa että vertaistuki ei olisi todellakaan kevääksi pahitteeksi. Oon puurtanut tätä hommaa enemmän ja vähemmän yksin ja suoltanut ajatuksiani tänne vähän sikinsokin ja sinnepäin. Loppujen lopuksihan sitä on tällaisissa pitkissä projekteissa aina yksin koska itsellesi sinä tällaista hommaa teet. Vähän niinkuin yrittäjät, maksat kustannukset, otat riskit ja kuitenkin myös keräät palkkiot joita toivottavasti tulee. Kuitenkin uskoisin että teistä jotka mun blogiin sattuu eksymään ja jää lukemaan on ainakin osittainen kiinnostus tähän mun projektiin ja ehkä jopa samoja kokemuksia painonvaihtelusta sekä diettaamisesta. Oon miettinyt oonko esimerkki vai ehkä jopa ahdistuksen kohde joillekin. Teenkö joitain asioita liian mustavalkoisesti niinkuin esim onko se hyvä kaikkien lukijoiden kannalta että pystynkin olemaan sokerittomalla koko tammikuun. Ottaako joku sen niinkuin olen tarkoittanut että jos tuo niin minäkin pystyn vaiko kääntyykö se niin että mä en ikinä kykene tuollaiseen, vaikka oikeasti: jos minä, niin kuka tahansa.

Mua itseäni ahdistaa seurata blogeja ja mimmejä jotka on teräskunnossa 'luonnostaan'. Niitä jotka ei ikinä puhu niistä vaikeista hetkistä ja tilanteista ettei ehkä olekaan niin helppoa elää #cleanliving. Tää pätee muuten myös valmentaja osastoon. Laura on ihana, juuri sen takia että hän ei edes yritä esittää täydellistä vaan on tehnyt itsensä kanssa töitä ihan hemmetin paljon juuri henkisellä puolella. Ei ehkä juuri laihduttamisen suhteen, mutta tietyt asiat voidaan muokata sopimaan tilanteeseen kuin tilanteeseen ja jos sulla ei oikeasti ole ollut vaikeita hetkiä, et voi tietää miltä se tuntuu. Tietynlainen romahtaminen tuo perspektiiviä. Ihmisten seuraaminen joille herkkua ovat myslipatukat ja porkkanat dipillä, kun itse vetelisit mielummin mäkkäriä ja suklaakakkua pistää mitetityttämään että miksi mun aivot ei toimi ihan noin. Miksi mä oon tässä tilantessa ylipainoisena ja miksi vieläkin joskus haikailen rehellisen mättöillan perään vaikka tiedän kuinka huonoa se tekee mun sekä henkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille. En koskaan voi varmaan tulla pitämään 'cheat'päivää niin, etteikö se aiheuttaisi edes jonkinlaista ahdistusta. Tää on karu totuus. Ruoka on ohjannut mun elämää niin kauan joko liiallisuuksiin menemisillä tai nyt opettelemalla normaalia että en edes muista mitä oli ennen.

Eräs kysyi multa joskus miksi julkaisin instassa kuvan omarmunkeista, mitä ihmettä hyödyin siitä kun kuitenkin repsahdan niihin, niin mulla ei ollut antaa mitään järkevää vastausta. Kyseinen ihminen ei vaan koskaan tule tajuamaan mikä se on mikä ajaa sen suklaakakun maailmaan kun ei semmoista ole kokenut. Kysymys MIKSI on samalla ehkä typerin. Jos tietäisin miksi, en olisi tässä. Voin vaan etsiä itselleni uuden syyn kysyä miksi. Miksi terveellinen elämä. Miksi harvemmin makeita, miksi crossfit, miksi näin on hyvä olla. Noihin mä osaan vastata. Ehkä mä siis vältän aihetta miksi repsahdat, sillä aidosti en vieläkään tiedä mikä se intohimo on syömiseen. Sitä seuraa yleensä aina itseinho ja SILTIKIN se ruoka välillä voittaa. Kuten ehkä huomaatte mun syömishäiriö edelleen elää. Se on tuolla sisällä, enkä rehellisesti tiedä tulenko koskaan siitä täysin eroon pääsemään, mutta olen opetellut elämään sen kanssa ja se ei saa enää valtaa mun yli. Siitä oon pirun ylpeä. 

Onko teillä ihmisiä jotka ymmärtää projektianne elämässä? Ehkä voitas olla sitä toisillemme :)

10 kommenttia:

  1. Mun oma äiti onneksi tukee vaikkakin joskus asettaa minulle myös vähän liikaa paineita ! Hänen on ehkä välillä vaikea ymmärtää, miksi minun kiloni ovat niin tiukassa - hän kun ei ole ylipainoinen . Kuitenkin tiedän, että äitini ajattelee vain parastani. Silti olis kiva nimenomaan saada samassa veneessä oleva ja yhtä avoin kaveri tähän hommaan. Minulla on ollut joskus kavereita mukana alkuun näissä projekteissa mutta on ollut ikävä huomata ettei se toinen uskallakaan olla niin avoin mitä itse on ja toivoisi luonnollisesti toisenkin olevan. Oikeastaan tämä on pätenyt monessa muussakin asiassa mitä ihmissuhteisiin tulee !

    Mutta monesti on hyvä olla itselleen se paras ystävä ja tsemppari, se on monesti tärkein lähtökohta tässä savotassa <3 kaikki muu on sitten plussaa :)

    tsempppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä me voidaan olla toistemme kavereita vaikka omat projektit onkin 🤔😍👍. Ja täytyy sanoa että sun blogia on myös niin kiva lueskella nyt kun sen löysin.

      Poista
  2. Miksi puhutaan repsahtamisesta? Miksi asioista tehdään mörköjä? Miksi joku on sallittua ja joku toinen kiellettyä? Jos on suunnitellut syövänsä tiettyjä asioita ja antaakin mielihalulleen vallan, mutta palaa sen jälkeen normaaliin, onko se repsahtamista vai inhimillisyyttä? Tavoitteita pitää olla ja itseään pitää haastaa, mutta tavoite on kuitenkin kokonaisvaltainen hyvinvointi. Ja sen saavuttaa vaan kun kaikki osatekijät on balanssissa.

    Oon saanu omat treenini nyt hyvin hallintaan ja käyn edelleen hakemassa täältä motivaatiota jatkaa :) Sää oot yks mun tsemppareista ihan kaikkine mahdollisine repsahduksines, koska oot vaan ihminen etkä robotti. Jos sinä pystyt sokerittomaan tammikuuhun niin se on hyvä. Minä itte en aio edes yrittää, koska tiedän että rajoitukset vaan ahdistaa ja homma leviää käsiin :) T: Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en TIEDÄ mutta se kuka on lanseerannut sanan repsahdus vois miettiä 🤣🤣.inhimillisyyttähän se on, mutta mulla noi hetket kun lipsahtaa tuo älyttömän morkkiksen vieläkin vaikka tiiän että se on suht normaalia.

      Mä en voi uskoo et oon vieläkin pystyny tähän sokerittomaan 😲. Älytöntä että enää puolet jäljellä 🤙. Olet ihana, kiitos miia. Ja niin hienoa jos treeni intoa on löytynyt, liikunta on siistiä 💕

      Poista
  3. Itsellä tuntuu että repsahdan silloin, kun mitään ei hitto tapahdu :D nimim. paino junnannut 3 viikkoa. Alkaa syömään motivaatiota kun tekee ”kaiken oikein” ja läski ei inahdakaan. Silloin tulee se fiilis et tekee mieli heittää hanskat tiskiin, ja monesti heitänkin. Silloin kun edistystä/kehitystä tapahtuu ei mitään ongelmia pysyä ”ruodussa”.

    Mut kai se pitää uskoa, että kärsivällisyys ja kova työ palkitaan. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsi joo toi on äääärrrrsyttävää. Mulla käy myös liian usein noin. Onko sulla jokin ohjelma minkä mukaan meet? Vai fiilistellen. Nyt on pakko kyllä myös sanoa että katopoa mun noi inbody tulokset, paino ei siis ollut liikkunu oikeen mihinkään mutta pinnan alla tapahtui 💙. Eli kyllä se työ palkitaan, tsemppiä kovasti myös sinulle!

      Poista
  4. Oot mun mielestä tosi rohkea, kun uskallat tehdä tätä julkisesti! Niin moni kun ei ymmärrä, että laihduttaminen ei ole pelkkää matikkaa, vaan paljon on kiinni myös henkisestä puolesta. Ja jos ei itse ole koskaan kamppaillut syömisen kanssa, on todella vaikea käsittää, miten vaikeaa se voi olla.

    Tän takia en ole kertonut oikeastaan kenellekään yrittäväni pudottaa 16 kiloa heinäkuuhun mennessä. Aloitin lokakuussa ja toi aikaraja tuli vähän vahingossa, kun mut pyydettiin kaasoksi kaverin häihin. Mulla ei ole aiemmin ollut näin selkeää tavoitetta, joten ehkä tää todellakin auttaa siinä viimeisessä rutistuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi <3. Ehkäpä tuollainen konkreettinen tavoite tosiaan hieman siivittää tuloksiin, kuhan se ei mene överiksi ;). Tsemppiä sinulle matkaan.

      Poista
  5. Hei :) Löysin sinun blogiin ihan googlettamalla ja jäin koukkuun! Kiitos kun jaksat blogata ja kertoa nimenomaan sekä hyvistä että huonoista hetkistä. Ja voin allekirjoittaa tämän postauksen, tosin laihdutusprojekti vielä ajatuksen tasolla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kiva että läysit :). Hei se että se on jo ajatustasolla on se eka askel muutokseen ;). Kaikki lähtee etenee kunhan vaan saa itselleen sen alun tehtyä ajatuksentasolla, kovasti sinulle tsemppiä!

      Poista

Kiitos kommentista.