Sivut

torstai 12. lokakuuta 2017

Henkinen muutos

Multa pyydettiin tekstiä siitä miten mun pää pysyy nykyään mukana näissä hommissa ja miten työstän asiaa. Mä tosiaankin työstän ja ainakin koitan työstää asiaa pitemmälle kuin ajatuksena: nokun laihdun niin näytän paremmalle, koska tuo ei kanna mulla kauhean pitkälle. Vaikka toki ulkonäkö on yksi syy, mutta vain yksi. Oikeastaan se on nykyään aika pieni osasyy ja mun miksi teen tätä laihdutusta ja treeniä on ihan muualla.

Mun on nyt vähän pakko verrata oloa edellisvuosiin sillä olin aivan väärillä motiiveilla liikenteessä ja ne riiteli mun omaa käsitystä vastaan tosi vahvasti. Tästä syystä en varmaan vienytkään asioita loppuun ja jätin koko 'fitness' maailman taakseni olkaa kohauttamatta sillä se ei aidosti ollut mun juttu. Ainoa motivaatio tuolloin oli hyvännäkönen vartalo millä ei ole oikeassa arjessa mulle oikeastaan juurikaan väliä. Enää, voisin korostaa. Mulla on ihan muksa olla omassa kropassa jo nyt vaikka en missään nimessä oo missään bikinikunnossa. Tai no oon siinä mielessä että hyvin voin heittää uikkarin päälle ja lähteä uimaan ilman tunnontuskia mutta useimpien mielestä näyttäsin varmaan vielä toooosi kauheelle. En ikinä ole ajatellut että ulkonäöllä kisaaminen on jotenkin hienoa enkä todellakaan olis valmis laittaa itseäni lavalle muiden arvosteltavaksi koska en ikinä ajattelisi olevani kaunein tai paras. Laji jossa vain esteettisyydellä on loppupeleissä väliä ei ole mitään tekemistä sen kanssa miten mä haluan itse kilpailla.



Oon joskus kirjoittanut Lauralle esseen mikä on mun MIKSI: miksi crossfit, miksi hän valmentajana ja miksi haluan tehdä juttuja joita nyt teen, mukaanlukien bloggaus ja ruokavalion noudatus. Mun oli oikeastaan todella helppo vastata noihin enkä nyt ala koko kahden sivun syytä auki kirjoittamaan, plus se oli jo turhankin henkilökohtainen niin en ihan ehkä vielä oo valmiskaan, mutta toi tehtävä auttoi mua aidosti hiffaamaan kuinka se pää pysyy mukana.

Helpointa on valita itselleen tärkeä tavoite jota kohti lähtee. Mikäli sun tavoite ja sun miksi riitelee sun arvojen kanssa ei se matka ole sinne tavoitteeseen kauheen miellyttävä. Munkin oli ohjelmoitava itseni uudelleen ajattelemaan miksi elämä olis helpompaa kevyenä. Mulle se henk koht olisi helpompaa jo poikani takia. Oman terveyden ja oon valinnut myös sellaisen harrastuksen jossa kehonpainolla on väliä. Tässä on nyt harrastuksella hieman myös semmonen vaikutus ollut että vähän siistimällä ruokavaliota, mun paino on tippunut aika itsestään. En ihan hirveesti joudu vääntää asian vuoksi mikä tietenkin helpottaa. Sallin sen cheat mealin, helpottaa jälleen vähän enemmän. Oon ite tehnyt asiat itselleni enkä ole vastuussa kellekään, helpottaa jälleen. Ne pienet päätökset ja muutokset mitä on tullut kokonaisvaltaseen elämään plus ympäristö missä kaikki ei pyöri ulkonäön ympärillä on tehnyt mulle henkisesti törkeen hyvää kuten varmaan kaikki nyt on voinutkin huomata.



Mulla on nykyään ihan sairaan kevyt olla itteni kanssa ja saan itteni rauhotettua aika kevyesti jos hermostuminen uhkaa. Koitan järkeistää miksi asioita tapahtuu ja voinko edes itse vaikuttaa niihin. Jos voin, vaikutan ja jos en yritän jättää ne taakseni enkä hermostua turhista. Mun yksi seuraava tavoite on esimerkiksi alittaa se 90kg. Asiat joihin en voi vaikuttaa on esim hormonikierto joka hidastaa. Asioihin mihin voin vaikuttaa on säännölliset rutiinit, riittävä lepo, ruokavalio, treeni yms eli suurimmat avaimet on tosiaankin mun käsissä. Joten jos oikeasti haluat muuttua, jos oikeasti oot valmis tekemään töitä tee lista miksi näin on. Tee lista suurimmista esteistä jotka on sun käsissä, tee lista esteistä jotka ei ole. Ja ole rehellinen! Vaan sillä tavalla voit ihan itse auttaa itseäs ;).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista.