Sivut

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Tavoitepainon hölmöys

Hassu otsikko, mutta ehkäpä pointti aukeaa tekstissä 👍. Aina kun olen aloittanut laihduttamisen on mulla ollut jokin tietty tavoitenumero mielessä. Ennen se oli päästä noin 70kiloon mikä kylläkin tällä hetkellä ei todellakaan ole kauhean ns realistinen paino mulle.. tällä hetkellä mun tavoitepaino on siellä kasikympin tuntumassa. Tavoitepaino, siis mikä helvetti se oikeasti edes on 🤔?

Mitäs sitten kun se ihmenumero jota tavoittelen on vaa'alla ja se voittajafiilis herää about viideksi minuutiksi, jäänkö edelleen seuraamaan joka päivä vaakaa että se varmasti nyt on se sama luku siellä. Vaiko hylkään koko homman ja keksin jotain uutta tavoiteltavaa? Vai otan sitten aina vaan alemman painon tavoitteeksi enkä oikeasti koskaan ole tyytyväinen oloon. Otan sata selfiee ja belfiee per päivä jotta näen olenko varmasti nyt oikean kokoinen ja elän epävarmuudessa sitten lopunelämää... EN HALUA! Mutta onko mulla vaihtoehtoa kun aivot on niiiin tiukasti ohjelmoitu jo painotavoitteeseen jptta voin hyväksyä. Miksi koskaan sekoitinkaan pääni näillä jutuilla...

Mä oikeasti haluan elää terveellisesti. Siis aidosti ja oikeasti nautin tietynlaisesta kurinalaisuudesta, vaikka välillä kapinoinkin sitä vastaan 🙈 ja aidosti haluan voida hyvin. Mua ärsyttää olla myöskin kymmenen kiloa hevimpi kuin mun mies on. Haluan olla hoikempi ja haluan että mua ei enää luokitella lihavaksi myöskään muiden puolelta, pois lukien ne hörhöt kenen mielestä normikokoiset m-tytöt on lihavia. Ja nyt käytän m-kokoa vaan esimerkkinä koska varmasti pointti aukesi. Kuitenkin tietynlainen protestointikausi on selkeästi meneillään ja koitan hakea myös järkeeni sellaista tavoitetta mikä motivoi mua mutta sen saavuttaessani olen juuri siihen tyytyväinen. Olen ehkä vähän todennut ettei se oikeasti vaan voi olla ulkonäöllinen tai painoon sidottu tavoite, mutta mikäs sitten.

Mulla on ainakin ihan hemmetin paha tapa haluta lisää ja lisää. En todellakaan ollut tyytyväinen kun saavutin edelliskerralla sen painon mihin pyrin koska ei se kroppa vaan näyttänyt omaan makuun vieläkään tarpeeksi hyvältä. Oon niin tullut siihen tulokseen että joo seuraan vaakaa mutta ehkä paras motivaatio on se kuinka pitkään pystyn olemaan esim herkuttelematta hyvin mielin. Eli niin että en joudu pakottamaan itseäni herkuttomuuteen vaan lähinnä pyrin kohtuukäyttöön 😁👍. Pyrin siihen ettei tee mieli. Pyrin siihen etten kutsu sortumista enää sortumiseksi vaan vähät ajattelen koko asiaa ja liikun eteenpäin. Uskon että tällätavalla muutan itseänikin terveempään suuntaan kaikintavoin.

Nää on välillä vaikeita juttuja ja pohdinnan aihe varmaan itse kullekin.

2 kommenttia:

  1. Otsikko on aivan kohdillaan! Tai ainakin itse ostan sen täysin. Olen asettanut itselleni tavoitepainon, painon, jonka verran kevyimmilläni olen painanut aikuisiällä, mutta sanonut samaan hengenvetoon, ettei tärkeintä ole päästä tuohon painoon, vaan ennemminkin tyytyväisyys ulkonäköön ja olotilaan. Silti olen pettynyt, jos/kun paino ei laskekaan. Haluan kiinteytyä, joka käytännössä voisi tarkoittaa myös painon alenemista. Toki se voi pysyä myös samana, jos lihas kasvaa samaan tahtiin rasvan palamisen kanssa. Yritän järkeillä itselleni, ettei painolla ole välilä, mutta koska mielessä kummittelee se tietty lukema, on vaikea olla tyytyväinen muuhun. Ja mitä sitten, jos joskus tuohon tavoitepainoon pääsen? Osaanko olla siihen tyytyväinen vai janoanko lisää? Pään sisällä käydään suurimmat taistelut, ei vaa'alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis juuri näin. Allekirjoitan aikalailla joka sanan. Se kuka on sanonut että laihdutus on helppoa ei ole kyllä ihan näitä kamppailuita käynyt mielessään.. Sitä saa pikkupäänsä niiiiin helposti sekaisin...

      Poista

Kiitos kommentista.