Sivut

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Mistä motivaatiota kun ulkonäkö yksin ei riitä

Oon tässä pohtinut jo pari päivää että miksi haluan laihduttaa. Ulkonäkö yksinään ei riitä, eikä riitä edes se buusti itsetuntoon minkä laihtuminen tuo. On ihan hirveetä myös sanoa näin mutta en myöskään mieti kuinka terve tulen olemaan parinkymmenen vuoden päästä. Pitäisi, mutta kun en rehellisesti vain mieti. Sitä olen kyllä miettinyt miksi pystyin olemaan niinkin tiukalla dieetillä kuin olin viimeksi ja se johtui tavoitteestani joka oli loppujen lopuksi kisailla bodyfitness lavalla.



Tuo tavoite on kuitenkin kuopattu. Sen aika meni ja olen tän kanssa kyllä ihan sinut. Mua ei oikeestaan ihan hirveästi napostele myöskään pelkkä salitreeni enää. Sampon kanssa on vieläkin oikeen kiva treenaa ja saan hyviä vinkkejä mutta yhden lihasryhmän pumppaus ei tällä hetkellä ole mun juttu. Se kuului ehkä tuohon bodyfitness tavoitteeseen. Silloin myös sain kiksejä salitreenistä ihan toisella tavalla. Nykyään nuo kiksit mulle tuo crossfit.


Pikkuvammoja kertyy aina 👌😂

Otan tässä muutaman varovaisen tavoitteen ja yksi niistä on saada yksi leuka ilman apuvälineitä. Toinen on seistä käsillä. Nuo molemmat on mulle vielä kaukaisia tavoitteita ja niihin treenatessa uskoisin painon tulevan alas vähän itsestään. Niissä molemmissa myös hyötyy pienemmästä koosta. Otan näinkin pieniä tavoitteita sillä pyramidin pohjan haluan ensin mahdollisimman leveäksi. Mitä parempaa pohjakuntoa ja työtä nyt teen niin voin alkaa kokeilla jossain vaiheessa vaikeampiakin juttuja.

Painon sain tänään katsottua siitä kiinnostuneille. Petyin ihan vähän sillä se on pysynyt täsmälleen samana. Eli 104kg. Kuitenkin olin viime viikon lähes kokonaan flunssassa ja söinkin mitä sattuu. 3päivää nyt oltu liikunnassa mukana ja katotaan josko humpsahtaisi. Sokerisia juttuja ja roskaruokaa välttelen jälleen 😊

Yritän nyt saada vähän taas vauhtia tähän kirjoitteluun sillä täältäkin saan aina teiltä kaikilta motivaatiota 😘.


9 kommenttia:

  1. Toi tulevaisuuden terveys jäi mietityttämään. Kuinka konkreettisesti mietit tulevaisuutta. Oon läheltä seurannut monia. Jos jotain tippuu lattialle, et saakaan itse nostettua. Jos hissi ei toimi, et pääse töihin. Jos pistorasia on pöydän alla, läppäri jää lataamatta. Et jaksa nostaa lapsenlasta. Ravintolassa pitää hakea oma tuoli jostain takahuoneesta. Nukkuminen onnistuu vain koneen avulla. Et voikaan kävellä ravintolasta hotellille. Tällaiset pienet asiat koen itse motivoivina tulevaisuutta ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis nimenomaan en mieti.. ainakaan tuolla tavalla. Lähinnä nyt tekstissä meinasin kuitenkin ylipainon tuomia liitännäissairauksia jotka on vakava asia. Silti haluan olla rehellinen kun sanon että yksinään nuokaan eivät minua vielä pelota kovempaan diettiin. En oo nyt ihan varma ymmärsitkö ehkä mun perimmäistä pointtia voi olla että olin vähän sekava, mutta laihdutan ja haluan laihtua. Joinakin päivinä mietin vain mistä kaivaa se paras motivaatio hommaan.

      Poista
  2. Hyvä välietappi kässäriin on päälläseisonta, myös haastavaa ja palkitsevaa kun onnistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tiiän 👌. Kyllä tuolla crossissa on noita skaalauksia. Kuitenkin mä haluun oppia nimenomaan käsillä seisonnan, kippileuan ja strictin leuan omina juttuina 😊.

      Poista
  3. Taidat olla tyyppinä sellainen, että hurahdat aina johonkin ihan täysillä ja sit into lopahtaa kun hurahdat johonkin muuhun. Siinä ei ole mitään pahaa jos koko ajan pysyy kiinnostus jossain yllä :D Itellä tuppaa olemaan vähän samaa vikaa paitsi että välillä ei kiinnosta yhtään mikään pätkän vertaa :D :D Sit vaan pitää pakottaa ittensä liikkeelle ja siitä se into taas lähtee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin oon tätä tyyppilajia 😂. Oon kyllä kokeillu niin monet urheilulajit läpi että ohhoh.. toisaalta ei siinä judt mitään vikaa ole, kuhan ei tähtää huipulle 😄

      Poista
    2. Uusi lukija täällä hei! Kamppailen ihan saman motivaatio-ongelman kanssa.. Nyt viikko ryhtiliikettä takana.. Saas nähä kuin käy! Mulle ainakin auttoi nyt kun sain hankittua kunnon ohjelman kuntosalille! :)

      Tsemppiä!

      Poista
    3. Mulla auttaa myös aina sovitut urheilujutut. Ei haluu heittää ns tuloksia hukkaan mut toi kipeenä oleminen on kyllä mun ikuinen akilleen kantapää 😒... tsemppiä sullekin. Kyllä se motivaatio taas löytyy molemmille 🤗

      Poista
  4. Välillä on hankala löytää motivaatiota! Itseä ainakin motivoi se, miten paljon pirteämpi, energisempi oon ja miten paljon paremmin saan yöllä nukuttua - ne on isoja asioita jo ihan tässä hetkessä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.