keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Synnytyskertomukseni

Noniin, oiskohan aikaa traumoista edes sen verran, että saan tänne ilman liioitteluja kirjoitettua mun kokemukset synnytyksestä. Kaikki kokee tän asian niin henkilökohtaisesti että turha lähteä 'vertaamaan', mutta mun kipukynnykselle toi oli lähes infernaalisen kamala kokemus ja jälkihoito on ollut myöskin kyllä ihan omaa luokkaansa...

Meillä käynnistettiin synnytys sunnuntaina 21.2 noin klo 11 lapsiveden vähyyden takia ballonkien avulla. Eli alkuun aika luonnollinen tapa kuitenkin. Tosin se kun sisuksiin törkätään kaks mandariinin kokosta mötkylää ja jätetään letkut jalkaa pitkin roikkumaan, on se luonnollisuus siitä jokseenkin kaukana. Tää kuitenkin sai välittömästi mun kehon reagoimaan ja supistuksia alko tulla aika säännöllisesti 7-14minuutin välein kotona. Me siis tosiaan päästiin niiden kanssa vielä kotio olemaan ja koitettiin nukkua sekä syödä ja ottaa relasti. Neuvona annettiin että mikäli mandariinit ei tipu 24tunnin kuluessa oli äitipolille lähdettävä seuraavana aamuna ja mikäli lumpsahtaa ulos, niin yhteyttä äitipoliin. Mulla ne lumpsahti ulos noin klo 19 ja lähtökäsky tuli kätilöltä.

Mä aattelin ton lähtemisen sairaalaan olevan sellasta kaaosta, mutta mitä vielä. Tein meille miehen kanssa eväät ja mies käytti koiran ulkona pitemmällä lenkillä ja sitten pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin kohti sairaalaa. Mieskin sano ettei nyt ihan tällasta helppoa lähtöä venannu :D.

Sairaalassa puettiin maailman seksimmäit kuteet niskaan (maybe not) ja siirryttiinkin saliin aikalailla suoraan. Mulla kävi ihan törkeän hyvä säkä kätilöiden ja lääkärin suhteen sillä eka kätilö oli salituttu, ja toinen oli muuten vaan aivan ihana tyyppi. Lääkäri oli jotain aivan omaa luokkaansa. EN voi heitä tarpeeksi kehua. Kalvot puhkaistiin lähes samantien salissa ja kello oli tässä vaiheessa noin klo 20.30 tästä lasken synnytyksen alkaneen sillä kivuliaat supistukset alkoivat tällöin. Lapsivettä multa ei tosiaan tullut puhkaisunkaan aikana ollenkaan. Klo 23 mulle laitettiin aquarakkuloita 5kpl selkään sillä kipua oli sekä selän että vatsan puolella ja tää oli KIVULIAIN yksittäinen kokemus koko reissussa. Sattu aivan järjettömästi mutta se kesti ehkä 20sek ja selän kivut loppu ku seinään. Eli suosittelen, vaikka sattui siis oikeasti aivan jäätävän paljon.

Klo 24 laitettiin oksitosiinitippa tippumaan ja siitä se helvetti sitten repesikin. Mulla ei edes mennyt mitenkään kovilla annoksilla vaan satun kuulemma olemaan erittäin oksitosiini herkkä ihminen, no hei kiva tietää. En suosutunu epiduraalia ottamaan ennen kuin kivut oli aivan kaameat sillä en todellakaan halunnut keskeyttää alkanutta synnytystä. Eli ilokaasulla (mikä alko olemaan ihan turha väline) ja huutamalla vittusaatanaa, sekä puristelemalla mahdollisimman kovaa miekkosen kättä ;) mentiin.

Noin klo 01.30 laitettiin sitten epiduraali ja luojan kiitos ne kivut alko vähän helpottaa. Tässä vaiheessa vauvan syke vaan alko laskemaan ja mä huolestuin ja kätilö siinä vaiheessa alkoi mua käännellä ja väännellä ja tunkea aparaattia sinne sun tänne jotta sykkeet saatiin ylös. Onneksi saatiinkiin ja mä pääsin makuuasentoon takasin. Olin onneksi myöskin ehtinyt ilmaista toiveen kylkiponnistusasennosta tässä vaiheessa. Oksitosiini laitettiin tauolle hetkeksi, kunnes lääkäri tarkisti vauvan ja mun tilanteen. Todettuaan sen hyväksi se laitettiin takaisin kovemmalla teholla ja mä aloin olemaan aika valmis jonkunnäköseen sarjamurhaan, mikäli oisin kyenny..

Epiduraalia laitettiin kovemmalle. Klo 4.10 alkoi aktiivinen ponnistusvaihe mikä oli mulle helppo. Koin että pystyin noudattamaan ohjeita ja asento oli hyvä. Poitsu piti vauhtia ja tuli supermies asennossa käsi poskella (mistä johtui myös aikamoiset repeämät) ja 16minuutissa tää oli ulkona. Istukka synty siitä kymmenen minuutin sisään ja miekkonen paineli kattomaan :D. EN OIS USKONU. Itehän en halunnu nähä. Vauveli oli täydet 8/8 pistettä ja pontevä olikin. <3. Paino 4335g ja pituus 51cm. Eli ei se pienin poitsu ;).

Mua ommeltiin noin 1,5h kasaan episotomian ja repeämien takia ja sain jonkun lääketamponin sisuksiin vielä kaikenlisäks. Mikä oli kauheen mukava kokemus sekin... Plus se kun sulla on lääkärin toinen sormi persauksessa ja toinen emättimessa niin voin sanoa että ilokaasua tarvittiin. Olin tässä vaiheessa vaan niin 'kännissä' että olin ainoastaan huolestunut siitä kuka voitti mäkiviikot... ÖÖÖÖÖ... en seuraa mäkihyppyä eikä mulla ole edes mitään käsitystä ketä siellä nykypäivänä hyppää, mut okei :D. Meidät siirrettiin osastolle aikalailla heti sillä salit alkoi täyttyä. Ja mies lähti kotio koiran kanssa. 

Siitä se seuraava etappi sitten alkokin ja se päivä kun pääsen istualteni vessaan ilman että sattuu niin perkeleesti lähes joka paikkaan ja se päivä kun tuntuu ettei perse enää tipu kävellessä ulos niin olen onnellinen tyttö :) :D. Voin kertoa ja aikalailla vannoa että synnytystä en tule enää ikinä kokemaan ellen saa jonkunnäköistä muistinmenetystä ja unohda KOKO tän kokemuksen. Poitsun takia sen kärsin en muitten. Kiitos olen puhunut ;).

6 kommenttia:

  1. Apua mä en ehkä haluakaan koskaan lapsia! :D Hui miten inhottavaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis Pulla on ihana enkä häntä pois antais, mutta ikinä en enää synnytä. PISTE. Yks kerta tota riitti mulle...

      Mutta kuten sanoin kaikilla on omat kokemukset :)

      Poista
  2. Varmasti Pikku herra Pulla on kaiken sen työn arvoinen! <3 Kuulostaa vaan tosi järkyttävältä toi lapsen maailmaan saattaminen.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli, ihan ilman liioitteluja aivan järkyttävä kokemus kivun takia. Eikä siinä mulle ollu kyllä mitään kaunista tai koskettavaa vaan ihan jäätävää tuskaa. Yksi lapsi siis riittää meille, mutten tuota vaihtas edes siihen että ei tarvis kärsiä ;). Joten suosittelen ainakin yhden hommaamista :D

      Poista
  3. Äkkiä ne unohtuu?:) Olitko makuuasennossa koko ajan? Usein jos on epäilystä virhetarjonnasta niin neuvotaan olemaan pystyssä jotta painovoimakin auttaa vauvaa hakeutumaan oikein päin! Mutta aika tutun kuuloinen ensisynnytykseksi? Tuliko ne repeämät nimenomaan virhetarjonnasta? Paljon onnea sulle pienestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täytyy kyllä sanoa ettei ainakaan vielä ole unohtunut, mutta toki sitä ihan pahinta kipua ei pysty muistamaan muuta kuin että kaamea. En ollut, tosiaan keinutuolissa ja käppäilin sen minkä aparaatuksilta pystyin, Topsu oli siis laskeutunut hyvin eikä periaatteessa muuten virheasennossa kuin tuo käsi poskella.

      Repeämät tuli mitä ilmeisimmin sekä koon takia että käden takia. Ottaen huomioon että Topsun pää oli 37cm ympärimitalta ja siihen käsiposkella niin kyllä se hiukkasen enemmän tilaa vaati. Mutta onneksi poitsu pääsi turvallisesti maailmaan ja äiskänkin haavat paranee ;)

      Poista

Kiitos kommentista.