lauantai 31. lokakuuta 2015

Kamelinselkä sanoi poks

Do as I say, not as I do. Voihan pirpula sentää. Eilen miekkonen läks serkkupoikaansa kanssa vähän juhlimaan:lue kaljottelemaan. Mitä voi odottaa raskaana olevalta vaimolta.. No munkkifestejä. Eli mun herkkulakko kesti kokonaiset neljä kokonaista ja yhden puolikkaan päivän. En tykkää kirjotella tällasia, mutta rehellisyyden nimissä haluan tämänkin repsun raportoida.

Ei auta kuin kasvattaa selkäranka uudelleen ja aloittaa mässytön marraskuu. Luotto itseen noin fifti-sixti mutta haluan yrittää. Ei voi voittaa jos ei edes koita.

Mä en kauheasti eilen kuvannut mitään joten kuvia ei todistusaineistosta löydy, mutta meni vähän sipsejä sekä munkki, juuri sellanen oranssi halloween päällysteinen ja suklaata. On vähän kurja olo, mutta kyllä se tästä taas aurinko alkaa paistaa :).

Herkutonta viikonloppua kaikille painontarkkailijoille, terkuin pullahiiri. Älkää seuratko perässä.

torstai 29. lokakuuta 2015

Laihdutuksen ihannointi raskaana

Ääääh, mä haluan kuntoon. Tiedän mussuttavani tästä aiheesta enemmän kuin tarpeeksi mutta en tunne oloani yhtään hehkuvaksi tai naiselliseksi raskaana. Lähinnä musta tuntuu todella nisäkäsmäiseltä. Rakastan toki Patea jo nyt, ennen kuin hän edes on ulkona valmiina maailmassa, enkä vaihtaisi tilaani mihinkään. Siltikin jos saisin päättää niin vauvat voisivat olla valmiita maailmaan vähän nopeammin kuin yhdeksässä kuukaudessa. Ehkä jopa parissa päivässä. Miten niin muka kärsimätön?

Mun tän hetkinen seniori vauva

Meidän perhe, miinus yks kissakolli.

Ihannoin vieläkin kurinalaista elämää ja oon todennut sen myös sopivan minulle.  Haikailen aikoja jolloin pystyin vetämään 6treeniä puntilla sekä siihen vielä 4hiittiä päälle, oli meinaan tehokas olo. Haikailen mun typerien lisäravinteiden perään. Kuka sanoi ettei pieruheraa tulisi ikävä. Tosin en ole koskaan ollut vielä äiti eläessäni tuollaista elämää, joten vasta synnytyksen jälkeen sen näkee kuinka kurinalaiseen elämään edes on kykenevä. Haluan kuitenkin lapsestani nauttia ja ajasta myös tuon isukin kanssa. Luulen silti että kaikki sutviutuu ja pääsen myös näistä mammakiloista oikean ajan koittaessa eroon. Hieman olen jo lukenut miten raskauden jälkeen kannattaa sitä kroppaa alkaa kuntoon tuunaamaan ja yleinen käsitys on rauhalliseen tahtiin. Haluan myös imettää joten oikeanlaisesta ravinnon ja kalorien saannista on pidettävä huolta.

Haikailen sinun perääsi oi pieruhera sinä salin jumalien nektariini

herkkulakko taulukko taustalla on hyvä hymyillä.

ja muikistella tyyliin teinix

En ihannoi laihuutta. Jäntevyyttä ja sitä tunnetta kun oksettaa jalkapäivän jälkeen ja makaat hikisenä ja kykenemättömänä salin pukukopissa, sitä mä ihannoin ja sen perään haikailen. Kovia treenejä ja siitä syntyvää endorfiini ryöpsyä jota on vaikea saada alussa edes tapahtumaan, mutta jumaleissön kun se ekan kerran tulee niin siihen jää koukkuun.

En todellakaan ala laihdutuskuurille raskaana, mutta  kyllä mä tän herkkulakon aikana myöskin vahdin mitä syön. Koitan nämä viimiset kolme kuukautta pitää painonnousun niin minimaalisena kuin vain pystyn.Olenhan jo ihan tarpeeksi kerännyt kiloja. Kaikki ei ole itsestä kiinni, mutta kyllä sitä voi syömisillä toivon mukaan auttaa, ettei tuo loppuajan paino nouse kuin raketti. Tosin nyt tän raskausmyrkytys uhan alla on vähän ikävä olla, koska tiedän että se tuo turvotusta ja sitä myöden nestettä mukanaan.


Omatekemät lohkoperunat, oikeesti parasta!!!!

Kelle tulee yhdeksi raskaushimoksi tee? No mulle... Toi kelluva koirankarva oikeen kruunas makuelämyksen...
Chilitonnikalasoossia ja makaronia kera kasvisten, lasi mölöö kylkeen ja johan on hyvää.

Ylläolevia ruokia lisää, niin ei sitten tarvitse ajan tullessa ihan järkyttävää läskikasaa saada pois. Toivon mukaan. Herkkulakko päivä neljä, koko ajan helpottaa, mutta viikonloppu edessä ja kovin koetinkivi perjantain ja lauantain muodossa.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Mitä saa kaupasta alle 90eurolla

Kolmas päivä menossa herkkulakkoa. Huh. No kyllä tämä tästä (laskee hän tunteja päässään). Viikon kauppareissu odotti tekijäänsä ja lähdinkin metsästämään ruokatarvikkeita citystyle miehelleni ja itselleni. Meillä yleensä budjettina on kauppaan noin 70e, mutta tällä kertaa sieltä tarvisti ostaa myös öljyä sekä mausteita ja jotain muita kuivatarvikkeita. Näin ollen hieman enemmän kuin normaalisti meni tällä kertaa metsästykseen.

Let's get going :)



Alkureissu menikin oikein mallikkaasti, kunnes... Se tuoksu... tuo huumaava... Prisman munkki- ja tuoreleipä-osasto aiheutti hieman sydämentykytyksiä nimittäin halloween munkit päällisineen suorastaan huusivat mun nimeä. Välttelin silti niiden seireenimäistä kutsua viimeiseen karikkoon saakka. Enkä ostanut. Höngin kylläkin lasit huuruun kun siinä seisoin viitisen minuuttia kuolaamassa ja käymässä sotaa itseäni vastaan.

these f***ers :D

Vähän kärrysisältöä

Se mitä kärrystä löytyi oli kaikki suunniteltua. Etukäteen pikkulappuselle kirjoitettuna löytyi perusaineita, lihasta-kasviksiin, mausteiden ja maitotuotteiden kera. Listassa oli siis aineksia kuten mausteet ja öljy, mitä ei joka viikko tarvitse ostaa. Tässä siis mun kokonaissaalis tältä metsästyskerralta. Jääkaapissa oli siis tätä ennen aikalailla valo.


Prodepöntöt eivät kuulu kauppalistaan.

Lohta löytyy tuolta paperipaketista. Koitetaan aina syödä rasvaista kalaa vähintään kerran viikossa.





Nyt välipalan kimppuun ja sitten vähän kyläilemään.


Uusi maku mitä en olekkaan testannut, kerron miltä maistui myöhemmin.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Raskaana vai lihava

Hyppäsin tänään vaakaan, koska olen masokisti ja meinasin pyörtyä. Viikonlopun herkut... Hetkinen mitä oikein selitän? Mitkä viikonlopun, siis viimeisen puolen vuoden herkut näkyy ja tuntuu ruhossa, eikä niitä selitetä millään raskauskiloilla. Täten päätin alkaa seuraamaan myös näin raskaana painoani sekä ruokiani, ei siitä haittaakaan ole. En ole siltikään dieetille ole ryhtymässä, ihan niin hölmöläinen minäkään en ole.

Sampon kanssahan saatiin mun paino alimmillaan 78kiloon, mutta siinä se pysyi ehkä kaksi päivää kunnes katkaistiin dieetti. Mitä tein ekana? Söin, ja söin lisää ja sitten kun olin syönyt söin vielä enemmän, mainitsinko jo syömisen. Kuuluisa fatka siitä ettei tuollainen nälkä lähde syömällä, pitää paikkaansa ja mun ois pitänyt pystyä hallitsemaan itseni paremmin. Jälkiviisaana on helppo olla. Paino nousi helposti ja nopeasti noin 84kiloon. Siitä se onkin sitten 'raskauskiloja' nostanut tämän aamun painoon 99kiloon eli laskukaavan mukaan olisin raskauskiloja saanut 15kg ja vielä vauvan syntymään on matkaa. Satku menossa ja mitä todennäköisimmin menee rikki hetken päästä, ja se mitä ei enää koskaan pitänyt käydä on käymässä, mitä tapahtui?

No mikäs simpsakka noin 80kilonen flikka siinä... Aikaa pari viikkoa ennen raskautta..

Jaaaaaaa lähes 100kilonen pikku flikka tässä... öh.. huppista heijaa...

Koitin myöskin aamulla änkeytyä urheiluvaatteisiini... Voin kertoa että jo urheiluliivien laitto aiheutti vaikeuksia, housuista puhumattakaan... tämä paita on siis myös ylläolevassa kuvassa sama.

No helppo selitys: olen raskaana ja tää mielen-sekä painonhallinta on vaikeaa. Vaikeampaa kuin sen pudotus. Ikävä kyllä totuus on se että raskaus selittää vain osan kiloista ja sitten lopuilla vaan huijaan itseäni. Monen mielestä ei varmaan kannata murehtia näitä raskaana, mutta kyllähähän oma totaali epäonnistuminen painonhallinnassa ottaa päähän. Itse olen kiloni syönyt. Edelleen en stressaa, mutta harmittelen. Valitan niinkuin naiset tekee.Valitan kun olen herkkuperse ja valitan kun en saa edes tällä hetkellä liikkua tehokkaasti, enkä edes pystyisi.

Tällaisia lounaita lisää!!! Herkut hiiteen. Ei teitä tarvita :)

Toinen päivä menossa herkutonta. Kauheeta. Päätä särki jo eilen ja veikkaan että tänään jatkuu. Mikä sokerikoukku keholla, huh. Ei voi Patellekkaan tehä hyvää kölliä koko aikaa sokerikoomassa, joten paskamutsi nyt vaan kasaa päätään ja skarppaa. Eilen sain vielä vähän huonoja uutisia neuvolasta, mun raskasumyrkytys-arvot on koholla. Ei vielä rajojen yli mutta sen verran ylhäällä että tästä lähin niitä kontrolloidaan kuukauden välein. Mikäli arvot vielä nousee alkaa se lääkekuuri sitten. Toivotaan että ei siihen suuntaan kehittyisi. Eli vielä vähän hankaluuksia jo aikalailla hankalaan raskauteen. Nyt vaan stressitöntä ja helppoa lepoelämää, eikös tästä kaikki haaveile? jep.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Vanhemmuus pelottaa ja ahdistaa

Aihe josta vaietaan minusta liikaa. Välillä tuota kurkkua alkaa kuristaa miettiessäni kirjaimellisesti myyneeni sieluni ja tällä hetkellä myös ruumiini jollekin toiselle ihmiselle. Tulevalle lapselleni. Olen tulossa äidiksi ensimmäistä kertaa ja missään ei myydä käyttöohjeita muksujen hoitoon. Pilaanko lapseni tekemällä jotain väärin, lellinkö lapseni pilalle,  nautinko enää koskaan vapaudesta, nukunko enää koskaan, miten parisuhde muuttuu, urheilu, kropan kuntoon saaminen, dieetti, kaikkia tällaisia kysymyksiä on pyörinyt mielessä. Osa huvittavia sekä hieman turhia vielä tässä vaiheessa, osa ei.

Tulevalta isoäidiltä saatu toppapuku ja vaunut, joista jo mietin että onkohan nää nyt sitten hyvät. Vaunuviidakko oli loputon.

Öööööö, odottaako joku että laulan sille lapselle, sehän saa vielä kovemmat traumat.

Koska kaikilla muillakin on. Veikkaan että lelut on jonkun ihan toisen suussa. Oisko vauvan ensimmäiset sanat 'Oki, ei ota'..
Olen juuri se ihminen kuka ei liiemmin ole koskaan lapsosista niinkään välittänyt. Ei sillä että olisi jotain niitä vastaankaan, en vaan mitenkään ihmeellisiä tunteita saa muiden lapsia kohtaan. Vieläkään. Ainoa poikkeus tähän on tuorein kummilapseni joka sattui maailmaan putkahtamaan raskaushormonien aikana, jotenkin hän on mulle vähän kovempi juttu kuin muut tähän mennessä, tosin hänenkin äidilleen olen sanonut, että helppoahan tytöstä on tykätä, kun hänet karjuessaan voin siirtää äiskälle syliin ja laittaa ulko-oven kiinni perässä. Eli vastuuta häneen ei sinänsä ole. Lapsia olen hoitanut, jos sitä hoitamiseksi voi kutsua. Pikkusiskoja sekä vanhemman siskon lapsia. Olin teini ja silloin taisin tosin ennemminkin nukkua sohvalla väsyneenä muksujen tuijottaessa teletappeja, kuin vahtia heitä. Lähes täydellinen hoitotäti siis. Parhainta äitimatskua.

Välillä öisin pienen ihmeen potkiessa koen olevani erittäin onnellinen sekä rehellisesti erittäin siunatussa asemassa. On ihana tuntea liikeet ja tietää pikkumiehen kasvavan koko ajan jäntevämmäksi sekä valmiimmaksi maailmaan ja meidän perhettä varten. Potkuissa on jo sen verran jytyä, että öisin siinä kahden aikaan saatan pieniä hermoromahduksiakin saada.  Näinä hetkinä yksin hereillä ollessa myös syvällisemmät aiheet tulevat juuri mieleen. Miten voin antaa pikkutyypille kaiken, kun en tiedä vauvoista kirjaimellisesti oikein mitään. Tuleeko meijän Patesta (työnimi) vaikea vauva joka vie äitinsä viimeisetkin voimat, ja iskän hiukset, kun hän ne päästänsä repii yksi kerrallaan. Miten siitä selvitään jos tulee. Pakko siitäkin on selvitä. En varmasti ole myöskään ensimmäinen ensisynnyttäjä joka näitä pohtii. Pohdin myös oman elämän helppouden menetystä. 

Edelleen, sopiiko tää mun vauvalle. Saa luvan sopia.

ei, ei ei ei ei ja EI

Okei täyte puuttuu mutta onhan nää vaatteet ja varsinkin tää potkupuku ihan järkyttävän sulonen.
Onneksi mieheni on kuka hän on. Monta kertaa vaahdotessani näistä asioista hän rauhoittelee ja sanoo etten ole yksin. Olenhan jo lähes suunnitellut ohjekirjan miten toimitaan jos minulle sattuu jotain, eli hulluksikin hormonit on tehneet. Helpottavaa on tietää hänenkin jännittävän isyyttä. En siis usko olevani täysin yksin ajatusteni kanssa vaan voin jakaa huoleni myös hänen kanssaan. Tiedän olevani hieman paska ihminen siinä mielessä, että olen välillä ahdistunut ihmeestä sisälläni. Monet haluavat lapsia kauan niitä edes pakosti koskaan saaden ja antaisivat varmasti oikean kätensä päästäkseen minun paikalleni. Siltikin uskon olevani täysin oikeutettu tunteisiini ja pieniin huoliini.Uskon myös asioiden sutviutuvan, tai no ainakin toivon niin.

Melkein haluaisin kristallipallon ja nähdä jo ensi vuoteen, mutta se vielä jääköön mysteerien varjoon ja odotetaan kiltisti tulevaisuutta samalla tavalla kuin muutkin odottavat.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Lauantain viettoa

Lauantaina oli ilo saada yksi parhaista ystävistäni kyläilemään. Mullahan ei ihan hirveästi ole kavereita Lahden suunnalla, joten kun vanhat ystäväni Hyvinkäältä tulevat aina silloin tällöin käymään, on se aivan ihanaa. Kaikilla nykyään niin oma elämä joten niiden aikataulujen yhteensovittaminen on välillä aikamoista sumplaamista.

Aamu alkoi koiran vinkauksella. Aika lähteä pissalle. Allekirjoittaneen oli myös heti aamusta noustava vessaan, yöllä kun en herännytkään kuin ainakin kaksi kertaa samaa suoritusta toimittamaan. Aamupala nassuun ja siivoushommat käyntiin. Meillä yleensä siivotaan muutama kerta viikossa imuroiden ja mopaten, eläimistä kun irtoaa möhnää, mutta usein lauantaisin on sitten vähän isompi siivous. Nyt olikin sitten sellainen lauantai-siivous että oksat pois, astianpesukone meni jumiin ja sitä ihmeteltiin hetken aikaa. Onneksi mies on kätevä ja osasi tehdä asialle jotain, erään seistessä ehkä tumput suorina vieressä mätkättämässä että toimiiko jo. Mitään en myönnä.

Kenen muun koiruli inhoaa imurointia?


Kaiffari tulikin sitten jo junalla ja haettiin hänet. Käytiin hakemassa kahvimunkit kaupasta ja mentiin kotiin kahville. Siinä höpöteltiin hetki, juotiin kahvit tai no minä join teen ja lähdettiin syömään.. Miten niin ensin herkut ja sitten vasta ruoka. Syömään mentiin Lahden mammamariaan jossa mielestäni on paras pizza mitä olen syönyt. Siellä on muutenkin erittäin hyvät ruuat jos pitää oikeasti italialaistyylisestä ruuasta. Autenttiseksi ei voi sanoa, sillä rehellisesti itse en pidä täysin oikeanlaisesta Italialaisruuasta, ja niin hassua kun se onkin pahimman pizzan elämässäni olen syönyt Italian pikkukaupungissa. Kyllä ihmettelin itsekkin.

Oli hyvää, ja nyt on aika herkuille jättää hyvästit hetkeksi. Katotaan miten likan käy.
Ruuan jälkeen mentiin elokuviin katsomaan Guillermo del Toron uusinta elokuvaa nimeltä: Crismson peak. Elokuva oli hyvä. Aika taattua del Toroa, goottimaisine maisemineen ja satumaisen tarinan siivittämä kauhu-rakkaus-fantasia. Mikäli elokuva kiinnostaa, ei kannata puhdasta kauhua odotella eikä kannata juonesta ottaa mitään selville. Mieheni joka odotteli suhteellisen puhdasta kauhuelokuvaa, vaikka varoitin etukäteen, oli hieman pettynyt, sillä kauhu oli tosiaan vain sivuelementti elokuvan juonessa.

Eilinen lipsahti meikäläisellä ainakin överiksi herkkujen suhteen. Päätinkin tänään aloittaa kokeilun herkkulakosta 21päivän ajaksi. Miksi 21päivää kysyt. Sattumalta netissä törmäsin hetki sitten artikkeliin jossa kerrottiin sokerin vieroitusoireiden helpottavan joillakin vasta kolmen viikon jälkeen jolloin olon pitäisi helpottaa. Joten 21päivää kokeilua, raportoin miten homma sujuu näin raskaana ollessa ja kiellettyjen listalla on: sokeriset sekä suolaiset herkut, roskaruoka sekä kaikki jäätelömössö ja einesruoka osasto.  Huh, pysykää perässä.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Raskaudenajan ruoka-tunnustukset

Raskaana ollessa olen lipsahtanut välillä jopa epäterveellisen ruokavalion puolelle, en pitkiksi ajoiksi, mutta aivan liian usein. Alkukuukausina oli vaikea saada mitään pysymään alhaalla. Kirjaimellisesti. Puurot tuli lähes poikkeuksetta ylös joten sen suhteen luovutin toisen kuukauden aikana. Kananmunat munakkaana että keitetyssä muodossa alkoi haisemaan kirjaimellisesti rikille. Ei hyvä. Silloin mua auttoi sokeriset jugurtit sekä leipäpalanen tai hedelmäsmoothie tms. Siinä vaiheessa oli tärkeä saada edes jotakin alas saakka.


Paino nousikin ensimmäisten kuukausien aikana kaikkein eniten. Yleensä painon kyllä kai pitäisi nousta vain muutaman kilon, jos niitäkään, alkukuukausina. Päivälliseksi saattoi mennä puolikas kebab ranuilla kera puolikkaan pizzan, vain koska en osannut päättää kumpaa sillä hetkellä himosin tai sitten ihan kotiruokaa, välillä jaksoin välittää hiilarinlähteistä ja välillä en. Myös hampurilaiset jostain syystä huusivat mun nimeä koko ajan. Roskaruuat tulivat yleensä siinä vaiheessa kummittelemaan kun väsymys oli pahimmillaan ja täysi laiskuus mun ja miehen puolelta ruuan laittoa kohtaan iski. Turha sitä on raskausväsymykselläkään kaikkea selitellä vaan ihan rehellinen laiskamato olin. Tätä roskaruokareittiä kierrettiinkin sitten aivan liian usein. Naureskelinkin että mun loinen se vaan vaatii mäkkiä eikä mitään vähänkään terveellistä piperrystä, hauskaa ehkä hetken aikaa, kunnes paskamutsi olo iskee. Yhden vaikean himon onnistuin välttämään ja se oli makeanhimo. Tällä tarkoitan karkkia tai tyyliin suklaata, sillä mun ei makeaa tehnyt mieli ekoina kuukausina oikeastaan ollenkaan. Mikä sinänsä mut tuntien on pieni ihme.

Tällä hetkellä syön yleensä aamuisin puuron vadelmilla, jotka kuumennan höyryäviksi sekä parilla ruokalusikaisella raejuustoa, kera pienen tilkan mehukeittoa. En syö kauhean isoa annosta, sillä vielä tänäkin raskausaamuna viimeiset lusikalliset tuottivat hieman tuskaa alasnielemisen suhteen. Ilmeisesti vauva makailee aikalailla suoliston päällä, silloin kun ei potki mun virtsarakkoa iäisyyteen, joten ruokaa ei noin vaan ahmita älyttömiä määriä. Onneksi, sillä siinä hyvä puoli jälleen: annoskoot pysyy maltillisena. Toisena aamiais/välipala vaihtoehtona kulkee maitorahka smoothie omilla mustikoilla sekä jälleen mehukeitolla.

Lisäksi aamulla menee kauhallinen v-sibliniä omegoiden ja raskausvitamiinin kera. Syön myös ylimääräistä d-vitamiinia suoraan purkista.
Koitan syödä noin 3tunnin välein ja sen viisi kertaa päivässä, joinakin päivinä tässä onnistuen erinomaisesti. Tykkään syödä edelleen lounaaksi ja päivälliseksi jauhelihaa, kanaa tai lohta kasviksilla, mutta olen kylkeen lisännyt kyllä jonkin hiilihydraatin lähteen. Yleensä leivän yhdellä siivulla juustoa, ja yhdellä siivulla makkaraa, makaronia tai uutena herkkuna omatekemien lohkoperunoiden kanssa, jotka pyörittelen mausteisessa oliiviöljyssä. Herkkua. Joka aterialla käytän myös vihanneksia nekin höystettynä pienellä tilkalla öljyä. Hyvin perusruoalla siis menty. Silti vieläkin tulee niitä päiviä, onneksi PALJON harvemmin, jolloin mieli vaan huutaa rasvaa ja suolaa eli roskaruokaa. Jotka kyllä huuhtelen sitten liian usein makeilla herkuilla alas, uutena herkkutulokkaana prisman berliininmunkit, ne vaan on kuin pieni pala taivasta mulle näillä viikoilla. Kauheeta, mutta totta. Tiikeri ei raidoistaan ihan noin vain eroon pääse. Mikähän siinäkin on, että nautin tosi paljon hyvän ruuan syömisestä ja mulle hyvä ruoka on esim kanaa lohkiksilla ja kasviksilla ja SILTIKIN, välillä se ei vaan riitä. Selkeästi kärsin vieläkin ongelmista ravintoon suhtaumisen kanssa ja töitä on edessä. Nautinnonlähteenä kun tuo ruoka ei minulle olisi kovin sovelias vaihtoehto.

Eilisen päivällinen.
Olen yrittänyt ruokailuiden suhteen pitää mieleni kuitenkin positiivisena ja ajatella että tiukkistelun ja nipotuksen aika on sitten myöhemmin, mutten minäkään halua mitään hirveää määrää kiloja enää kantaa. Niiden kanssa sain taistella kauan, ja synnytyksen jälkeen taistelu alkaa ainakin jossain määrin alusta se on fakta jonka kanssa olen suht koht ok. Luovuttanut silti en ole. Välillä harmittaa että sokeri on palanntu elämääni kera koston, mutta sekin on vain elämää. Haluan olla tulevaisuudessa hyväkuntoinen äiskä, mutta olen myös todennut että siltikin, haluan myös nauttia välillä herkuista ja hyvästä ruuasta. Nyt se on myönnetty. Elämää ilman rajoituksia siltikin fiksusti edeten.

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ruuasta ja siitä miten suhtautuminen muuttui raskausaikana. Tai jostain muusta syystä. Ruoka tuntuu nykyään olevan sellanen hieman peikko josta ei ehkä avoimesti enää uskalleta tuomion pelossa puhua ja kuitenkin avoimmuus olisi erittäin positiivinen asia. Ei kaikkien tarvi olla fit, eikä fät, riittää kun on hyvä olla. 

torstai 22. lokakuuta 2015

Päivä jolloin tissini räjähtivät käsiini

Tekstissä asiaa tisseistä. Mikäli tätä aihetta haluat vältellä, sillä myös kuvamateriaalia on tarjolla suosittelen siirtymään eteenpäin. Sinua on varoitettu.

Olen aina ollut lähes poikkeuksetta isorintaisin nainen sekä kaverijoukkiossani, että muuallakin tuttavapiirissäni. Rintojeni suurpiirteisyyttä sattuu vielä korostamaan suhteellisen kapoinen rinnanaluseni sekä vyötäröni. Ruumiinrakenteeni on siis aikalailla tiimalasi, iso tiimalasi, mutta tiimalasi kuitenkin. Periaatteessa olen ollut iloinen framestani, koska läski on jakautunut tasaisesti lähes joka puolelle, ja sillä jonkin verran on pyöreyttä saanut anteeksi. Kuitenkin huonojakin puolia löytyy ja paljon. Raskaaksi tullessani ensimmäinen asia mikä kirjaimellisesti aiheutti päänvaivaa oli tuo rintavarustukseni, sillä suurin osa liiveistäni kävi aikalailla heti pieneksi ja se KIPU. Nännit sekä koko rinnat huusivat kasvaessaan ja tulevat huutamaankin hoosiannaa kunhan jälleen intoutuvat suurenemaan. Mahalteen/nykyään kyljelteen en ole pystynyt nukkumaan pitkään aikaan, ilman lähes tähtitieteelliseltä koordinoinnilta tuntuvaa asettelua ja ähkimistä. Pomput ja töyssyt autossakin tuntuvat joinakin päivinä lähinnä helvetin kidutuskoneilta. Nämä vaivathan eivät todellakaan kuulu ainoastaan isorintaisille, vaan raskauden myötä poikkeuksetta lähes jokaiselle naiselle. Ah mikä ihanan hehkuva ja naisellinen raskausaika.

paita päällä ihan ok edestä. Ei näy pursotusta.

Ilman paitaa huomaa paineen epäkkäiden alueella sekä liivien olevan ahtaat etten sanoisi. Pakko oli jo hieman myös sensuroida kuvaa, jotta herkimmät ei menetä yöunia.

ja sitten tullaankin kuvaan missä näkyy selkeä ylipursuaminen yläosassa, sekä sen että liivit kiristävät sekä selästä että jonkinverran kainaloista. Luovutanko? En vielä, hetken nämä kai vielä menevät.
Sivuprofiilista myös vaateet päällä huomaa pursotuksen. Ahdistaa hieman.
Laihdutetut tissini jotka siis painonpudotuksen myötä luonnollisesti pienenivät muutamalla kuppikoolla ovat tulleet takaisin, raivokkaasti ja koston kera. Liivivaihtoehtoni kaapissa ovat kuihtuneet kaksiin liiveihin jotka vetelevät viimisiään koon puolesta. Mitä siis tekisin? Kärvistelenkö vielä hetken samojen liivien kanssa ja tilaan vasta imetyksen aikaan uusia vaiko sorrunko shoppailuun jo nyt? Kokoni puolesta en Suomesta löydä liivejä, ainakaan ilman monen tunnin jahtia, joten olen luovuttanut ja tilannut aina hieman riskillä Briteistä, sillä koot niissäkin saattavat jonkin verran merkistä riippuen vaihdella. Osoitteista brastop sekä bravissimo olen tähän saakka tehnyt parhaimmat ja sopivimmat löytöni. Niitä suosittelen ilolla myös muille rintasiskoilleni.

Raskausaikani on saanut myös ajatukseni vakavampiin rinta-asioihin. Tarkoituksenani on vahvasti aina ollut mennä pienennyttämään rintani. Nyt olen iloinen etten tehnyt sitä ennen lapsen saantia ja hetken päästä pitänee myös pohtia haluammeko meille toisia lapsia. Mikäli emme tahdo, aion pienennyttää rintani imetyksen sekä lopullisen laihtumiseni myötä, kudos on venynyt ja vanunut enkä halua tuhlata leikkausta uuden raskauden tuomalla lisämateriaalilla, saati lihomalla takaisin kiloihini, eli painon pitää olla suhteellisen stabiili pidemmän hetken aikaa. Leikkaus on kuitenkin aina leikkaus eikä sen asian kanssa suo kiirehtivän eikä leikkivän. Hyvin todennäköisesti edessä on samalla myös muodonkorjaus, sillä odotettavissa oleva patalappumalli ei varsinaisesti houkuttele. Rinnat roikkuvat jo nyt ja se tilanne ei tulevaisuudessa siitä parane. Tavaraa löytyy myös tällä hetkellä K-kupin verran joten voinette ehkä hieman myös niskojen jäykkyystasoa sekä siitä johtuvaa ajoittaista päänsärkyä pohtia. Tässä onkin suurin syyni leikkaukseen, kosmeettisen lisäksi.

Edestäpäin katsoen voisin vielä  harhauttaa olevani vain hieman tukeva.

Sivuprofiilista en...



Raskausaika on siis minulle ainakin volyymiä tuonut vaikken sitä pyytänytkään. Alati muuttuvan kehon kanssa järki on kovilla ja tässä kyllä pienen tytön mieli välillä ollut kummissaan. Elämänihme totisesti.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Uusi vanha minä

Uusi blogi, uudet kujeet vaiko sama vanha pässi jaarittelemassa? -Sitä pohdin itsekkin tällä hetkellä. Mikäli näytän siis bannerissani tutulta, voi se johtua faktasta, että tämä ei ole ensimmäinen blogini. Kirjoitin viime vuonna blogia nimeltä: laihdutusmatka. Ihmiset jonkin verran tuntuivat siitä tykkäävän, mutta minulle tuli totaalistoppi. En jaksanut yksinkertaisesti projektin ollessa loppusuoralla enää raportoida gramman pudotuksista, joten saatoin blogin luonnolliseen loppuunsa. Päätökseen olin silloin enemmän kuin tyytyväinen. Kuitenkin ikävä kirjoittamiseen ja omien ajatusten avaamiseen tekstin käsittelyn kautta jäi silti kytemään. Odottamaan parempaa aikaa, jos näin voi sanoa. Tänään illalla totesin sen ajan koittaneen.

Taustatiedoista hieman: viime bloggailukerralla kirjoitin omasta matkastani fitnessmaailman syövereissä sekä laihdutuksesta ja treeneistäni. Tällä kertaa asia ei tule menemään ihan niin yksinkertaisesti. Siihen on suurimpana syynä: pieni ?pojan?koltiainen, joka kasvaa nopeaa tahtia sisuksissani. Meillä ei miehen kanssa tarkoitus ollut ihan vielä perustaa perhettä, mutta niin vain kävi että perhe meille suotiin, ja vauva ilmoitti itsestään hyvinkin pian oman laihdutusprojektini loppusuoralla. Sanomattakin on varmasti selvää, että mun dieetti päättyi kuin seinään. Aika nopeasti keräsin dieetin lopettamisen jälkeisiä kiloja myös takaisin, niitä oli noin 5kg ja nyt mennään ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeisestä painosta siinä +11kg:n luokassa eli raskauskiloja lasken keränneeni 11kg 5,5kuukaudessa. Yhteensä olen dieetin jälkeen kerännyt kuitenkin 16kg. Ei mun maatani kaada, muttei se mitenkään hurrattavakaan saavutus ole. Kuitenkin aion hyväksyä kroppani muutokset ja lihat raskauden aikana, ja kun vauveli putkahtaa maailmaan taistelen sitten sen mitä taisteltavaa kilojen kanssa on.

En edes aio selitellä kilojen keräämistäni, sillä sanomattakin on kaikille varmasti selvää että herkuteltu näillä kiloilla on. Syöty normaalisti, jälleen herkuteltu ja välillä menty erittäin harmonisestikin eteenpäin. Stressiä en tästä koe. Raskausaika muuten taas onkin tuonut omat mutkansa matkaani esim. liikunnan suhteen. Ensimmäiset 19-21viikkoa meni aikalailla oksentaessa ja huonovointisuuden kourissa ja treenitehot hiipuivat väsymyksen painiessa kehossani ja pahasti. Sampon kanssa treenaaminen jäi ja se vei hetkeksi myös innon liikuntaan. Ihailen teitä äitejä ja raskaana olevia joilla oireet on lieviä, kiittäkää onneanne! Pahoinvoinnista päästyäni ja innon saatuani takaisin, tuli uusi mutka eteen pehmenneen kohdunkaulan ja supistusten myötä jolloin neuvolantäti sekä lääkäri alkoivat sairaalareissulla uhkailemaan. En siis saa enää pinnistää, ponnistaa enkä puhkua. Kuntosali on kielletty alue seuraavat 3,5kk. Onneksi on maisemalenkit hauhaun kanssa sillä haluan edes yrittää pitää liikkuvuuteni mahdollisimman kasassa niin pitkään kun voin. Siitä uskon hyötyväni sitten myös synnytyksen aikana kuin sen jälkeenkin.

Koitan pitää blogini jälleen iloisena, rehellisenä sekä pohtivan sarkastisena. Toivottavasti viihdyt matkassani jälleen ja silloin tällöin jätät puumerkkisi myös tänne päin.